tiistai 4. maaliskuuta 2014

Pulpetti

Bongasin viime talvena yhdeltä kirpparilta ilmoituksen "lahjoitetaan pulpetti". Kyseessä oli avattava pulpetti jollaisia on ollut käytössä kun itse olen käynyt koulua. Hakusessa on ollut jo pitkään sellainen istuttava pulpetti, mutta nykylapselle tämäkin on jo sopivasti vanhanaikainen. Niin se matkasi meille. Siinä autokatoksessa sitä ihmetellessämme esikoinen ilmoitti haluavansa sen työpöydäksi, taisipa lukea siis ajatukseni. Alunperin pöytä oli perinteisen keltainen, mutta sai sitten pienen makeoverin :).




Päälle maalasin vaaleanpunaisen tähden sabluunalla ja sienellä tuputtamalla. Sabluunan tein itse ihan kontaktimuovista. Hiukan reunojen alta pääsi kuitenkin maalia leviämään, joten seuraavalla kerralla pitää miettiä parempaa ainetta siihen työhön. Tiedätkö Sinä jotain parempaa vaihtoehtoa tuohon?




Koululäksyt on kyllä koko vuoden tehty silti keittiön pöydän vieressä ja mielellään saa ne siinä tehdäkin. Niin on helpompi minunkin seurata että kaikki tulee tehtyä ja asiallisesti. Jos äitiinsä tulee, niin seuraavaksi niitä tehdään oman huoneen lattialla. Sitten vähän isompana lattialla telkkaria katsoessa. Työpöytää olen tuskin ikinä käyttänyt koululäksyjen tekoon :)!





Seuraavaksi pikkusiskolle pitäisi maalata omaksi pöydäksi minun ja mieheni ensimmäsen yhteisen kodin ruokapöytä. Siinä on tällä hetkellä männyn värinen pöytäpinta ja antiikinsiniset pöydänjalat. Kanteen hänellä on myös ihan tietty kuva toiveena :). Siitä lisää sitten myöhemmin.

Helmilija aukaisee hiljalleen kauniita nuppujaan, hauskaa että nyt taustalla onkin taas ihan talvinen maisema. Hyvä se on että kevät vielä vähän antaa odottaa itseään.

Mukavaa viikonjatkoa :)!


8 kommenttia:

  1. Onpa hauska pulpetti, itsekin olen käyttänyt sabluunana ihan vaan muovia ja olen ollut tyytyväinen, ehkä olet vaativampi kuin minä. :)

    VastaaPoista
  2. Ongelma taisi olla siinä että tuputussieni työnsi sitä maalia sinne reunojen ali. Jokin toinen materiaali siihen reunakohtaan voisi olla parempi kuin superlooni.. :). Mutta eipä tuo ole tyttöä haitannut, joten en ole sitä lähtenyt korjailemaankaan :):

    VastaaPoista