perjantai 21. helmikuuta 2014

POMPdeLUX -kutsuilla

Eilen minulla oli ilo osallistua POMPdeLUX- lastenvaatemerkin kotikutsuille ystävän luona. Ilta oli todella mukava; kutsut olivat ihanassa maalaisympäristössä, tunnelma oli leppoisa ja tarjottavana ihania herkkuja - mitä muuta siinä voi kuin rentoutua :).



Kauniit vaatteet tietysti kruunasivat illan :). POMPdeLUXin kevät/kesä14 mallisto julkaistiin siis eilen ja kutsut olivat esittelijällekin kauden ensimmäiset. Ilmassa oli odotuksen tuntua :). Kävin kurkkimassa netistä jo vähäsen etukäteen POMPin sivuja, mutta on aivan eri asia nähdä vaatteet rekissä, päästä tutkimaan materiaaleja ja värejä. Pidän kotikutsuilla myös siitä, että saa kavereiden kanssa katsella vaatteita, pohtia ja vertailla vaihtoehtoja.




POMPdeLUX on minulle oikeastaan melko uusi tuttavuus. Olen ollut aikaisemmin vain kaksilla kutsuilla, molemmat viime syksynä. Nyt oikeastaan odotin kovasti kutsuille pääsyä, tietysti hyvän seuran ja herkkujen takia, mutta myös kiinnostuneena siitä mitä mallistosta löytyy. Koen välillä ongelmalliseksi löytää lapsilleni vaatteita jotka ovat lapsenomaisia, erityisesti koululaiselle. POMPin mallisto on niin laaja, että uskon sieltä löytyvän jokaiselle jotain. Omat suosikkini olivat ehdottomasti Badalona dress ja Badalona tunic roosan värisinä pienemmille tytöille. Valkoisena tämä mekko on tuossa yläpuolella olevassa kuvassa (kuvat lainattu POMPdeLUXin sivuilta).


Badalona dress, rose


Badalona dress, rose



Badalona tunic, rose



Esikoiseni olisi saattanut tykätä monestakin vaatteesta, mutta hänelle on melko turhaa ostaa mitään ilman että hän on valitsemassa :). Itse arvelin että hänelle kelpaisi Genova SS T-shirt, joka oli vähäsen pidemmän mallinen t-paita. Sen kaveriksi sopi mainiosti Freiburg pants - nimiset raitahousut, mutta saa nähdä mikä hänen mielipiteensä on :). Poikien vaatteet jäivät minulla tällä kertaa vähän taka-alalle, luultavasti malliston laajuuden takia. Lopuksi bongasin kivan näköiset shortsit, mutta seuraavia kutsuja odotellessa ;).

Genova SS TSHIRT, white


Freiburg pants, blue

Nyt vaatteista leivontaan, toiveena lapsilla patonkia ystäväni hyvällä ohjeella ja taitaa olla luvassa jääkiekkoakin :). Mukavaa perjantaita Sinulle <3!

2 kommenttia:

  1. Toi on juuri se samainen mekko jota katselin josta olikin eilen jo ihan hintsusti puhetta, se on ihana :)

    VastaaPoista
  2. No mietin sitä että saatetaan puhua samasta, olikin ihan teidän tyylinen mekko ja ihana :)!

    VastaaPoista