lauantai 22. helmikuuta 2014

Kaurakeksejä ja teekutsut

Minuun iskikin sitten kunnon flunssa ja eilisillasta asti on tullut vain levättyä ja juotua kuumaa mehua. Huh, enpä muista koska viimeksi olisi veto ollut näin pois. Onneksi on neuvokas mies joka hoitaa kodin ja hiihtolomalaisten ulkoilut <3. Iltapäivällä laitoin läppärinkin pois kun olo oli niin kehno ja nukahdin. Herättyäni nenään alkoi tulla ihana tuoksu! Niin kipeä en siis ole ettei herkut maistu ;). Lapset olivat leiponeet isän avustuksella kaurakeksejä ja olivatkin hyviä!



Meillä kaikki leivonnaiset tehdään maidottomina, tai kauramaitoa tai muita korvaavia tuotteita käyttäen. Niimpä näissäkin on käytetty kasvispohjaista maidotonta kermaa, eikä kyllä lopputuotteen makuun vaikuta, nam! Laitan ohjeen tähän, vaikka se onkin monelle tuttu. Tällä Mummuni perintöohjeella onnistuu varmasti <3:

2dl sokeria
1/2dl kermaa
1/2dl siirappia
1 1/2dl sulatettua voita
2dl kaurasuurimoita
2dl vehnäjauhoja
1/2tl leivinjauhoja
1tl vanilliiinisokeria

Aineet sekoitetaan hyvin, tehdään pieniä kekoja pellille ja paistetaan 200 asteessa n.8 min. :)



Ruuaksi oli loihdittu lihamureketta ja Hasselbackan perunoita, salaatin ja kananmunien kera. Pitäisköhän mun useamminkin sairastella :)!



Pääsin myös ihanille tee-/kahvikutsuille lastenhuoneeseen. Pilkulliset kupit olen ostanut kauan sitten esikoiselle Clas Ohlssonilta ja nyt perheen pienin ihastui niihin kovasti. Muumimamman teekannu pannulappuineen sopii hyvin joukkoon. Kyllä tällä nyt äitikin paranee <3


 
.



Mukavaa ja rauhallista lauantai-iltaa Teille ja onnea Leijonat, hieno voitettu pronssi <3!
 




P.s Iso kiitos vielä ystävälleni Unelmaa elämässä - blogista kuvankäsittelyohjelmien vinkeistä ja muista neuvoista :).

7 kommenttia:

  1. Arvaas missä mä sairastan ensi kerralla? :D
    Kiva jos oli apua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin apua, noiden kuvajuttujen kanssa sais muuten vietettyä vaikka kuinka kauan aikaa :).

      Poista
  2. Kyllä oot hyvässä hoidossa <3. Ihania herkkuja :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä sinua on ansaitusti hemmoteltu! Voi sua onnellista! Taitaa useampikin teille tulla parantelemaan =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla :D! Olin kyllä hyvässä hoidossa, nyt täytyy sit itse hemmotella seuraavia potilaita <3.

      Poista
  4. Samaa on minun pakko sanoa, että ei kyllä ihme, että tuossa hoidossa tauti meni nopeasti ohi. ;) Näin muuten juuri eilen kirpparilla myynnissä setin noita samanlaisia lasten tee-astioita ja ne oli ihanat!

    VastaaPoista