maanantai 5. toukokuuta 2014

Sisustus Outlet

Lähdin lauantaina vähän rentoutumaan ja viettämään omaa aikaa. Viihdyn kotona perheen kanssa, mutta joskus pieni pyrähdys kotipitäjän ulkopuolelle on ihan terveellistä ;). Katselin jo aikaisemmin että Pälkäneellä sijaitseva Sisustus Outlet olisi sunnuntaina auki ja sinne sitten päädyin. Olen kerran aikaisemmin piipahtanut siellä, mutta silloin kovassa kiireessä. Nyt oli aikaa rauhassa katsella mitä kaikkea sieltä löytyy ja löytyihän sieltä vaikka mitä :).

Päätin jo heti etten katsele sisustustavaroita (muuta kuin seuraavaa kertaa varten), vaikka mm. Greengatea löytyi -50% alennuksella. Syy siihen että päätin olla katsomatta niitä, oli mainos lastenvaatteiden (Noa Noa, Creamie) -80% alennus, sekä aikuisten vaatetarjoukset. Oi mitä kaikkea siellä olikaan, tässä muutamia löytyjä <3.



Pienemmille tytöille housut ja paitoja -80% rekistä, Noa Noa ja Creamie. Vanha roosa on ehdoton suosikkivärini!





Tennarit suoraan mallinuken päältä, ihastuin kovasti ja niin tyttökin <3!



  Itselle ensi syksyä ajatellen.. :).





Kevään juhliin käsilaukkukin - kun ei enää tarvitse pakata vaippoja, ym. :). Tosin epäilen tämän päätyvän lapsille...




Vaatteiden lisäksi siis Outletista löytyy astioita ja sisustustavaraa, tyynyjä, täkkejä, vahakankaita ym. Jokaiselle jotakin! Suosittelen kaikille käymään täällä, sijaitsee siis Tampere - Lahti- tien varrella ja ihan lähellä vielä strutsitilaa, jonne miehet voivat mennä lasten kanssa kun naiset shoppailevat :) (yhteystiedot täällä). Outlet ilmoittelee aina facebookissa aukioloistaan ja tarjouksista, joten kannattaa liittyä ryhmään täällä :).

Mukavaa viikkoa kaikille <3!!

18 kommenttia:

  1. Voi mitä ihania suloisuuksia sä olet ostanut :)

    VastaaPoista
  2. Aivan hillittömän ihania vaatteita! Ja nuo kengät. Pitää päästä tuonne!!! :)

    VastaaPoista
  3. Onpa kivoja. Varsinkin noi tennarit! Olen moooonta kertaa ajanut tuosta ohi mutta en ole ikinä poikennut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin mekin ollaan monta kertaa menty ohi. Kerran sitten nopeasti poikkesin ja jäi mieleen että joskus menen ajan kanssa, nyt sitten vihdoin oli mahdollisuus :).

      Poista
  4. Hyviä löytöjä. Miten multa on mennyt ihan ohi -80% lastenvaateale. Muutaman kerran olen käynyt siellä. En koskaan ole tullut tyhjin käsin pois. Harmi vaan, että on niin huonosti auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen takia en ole itsekään päässyt siellä käymään kun on niin harvoin auki. On kyllä kiva paikka ja varmasti joka kerta löytyy jotain :).

      Poista
  5. Oijoi, mitä ihanuuksia, tuo NoaNoa on merkkinä niin <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on <3, täytyy pitää silmät ja korvat auki jos tulee taas vastaavia tarjouksia :).

      Poista
  6. Voi mitä ihania löytöjä ja nuo tennarit erityisesti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tennarit on kyllä ihanat ja kun sattuivat olemaan vielä ihan sopivat <3.

      Poista
  7. Miten sinä osasitkaan ostaa itsellesi:) Kyllä se tottumista vaatii. Tuo käsipussukka löytyy kyllä pian tyttöjen hallusta vai epäilenkö turhaan? Kauniita olivat kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olihan se vaikeaa :). Meinasin jättää ostamattakin ja ostaa vain lapsille, mutta onneksi sitten järki voitti :). Käsipussukasta tulee varmasti vielä kilpailua, luulen niin :).

      Poista
  8. Oi oi missä mennään ihanassa paikassa olet päässyt käymään ja saanut myös omaa aikaa, huippua♡ aivan ihanat ostokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups tuo yks sana tuolla lauseen keskellä on ylimääräinen; )

      Poista