Ystävänpäivän lähestyessä tulee usein askarreltua lasten kanssa ainakin kortteja. Yleensä tytöt haluavat sydämenmuotoisia korttipohjia, joita sitten voi koristella mielensä mukaan, niin tänäkin vuonna. Nykyään on kivoja apuvälineitä, joiten avulla ihan pienetkin saavat tehtyä kivoja juttuja, kuten esimerkiksi erilaiset kuviorei'ittimet. Meillä ahkerassa käytössä ovat tähti ja sydän, yllätys yllätys :). Aika hulinaa oli kun kaikki neljä ahersivat kortteja, mutta valmista tuli!
Korttien lisäksi innostuimme tekemään myös jotakin muuta pientä, josta tuolla ylhäällä olikin jo yksi kuva :). Innostuin nimittäin kovasti yhden suosikkiblogini, Kaunis pieni elämä päivityksestä, jossa tehtiin pitsistä ja rautalangasta ihania sydämiä. Pahoittelen kuvien laatuia, inspiraatio iski taas vaihteeksi keskellä yötä ;).
Pitsi pujotetaan rautalankaan, jota on helppo muotoilla vaikka sydämeksi. Rautalangan päistä muotoillaan koukku mistä sydämen saa roikkumaan. Jätin myös lenksun mihin voi laittaa jonkun koristeen, helmen, kiven, puusydämen tms. vielä kiinni.
Tämä pitsisydämen askartelu on siitä aivan loistava idea, että niitä voi tehdä ihan pientenkin lasten kanssa ja vaatimustasoa voi lisätä jokaisen omien taitojen mukaan. Jokainen sydän on omanlaisensa <3. Kunhan pääsen pitsiostoksille, päästään mekin tekemään omia variaatioitamme. Ja ehkäpä saan tehtyä näitä ystävillekin :).
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ SINULLE <3!
Katselin noita samoja sydämiä, kiva on.
VastaaPoistaNo onpa tosiaan kiva idea! Pitääkin laittaa heti mietintämyssy päähän. ;)
VastaaPoistaNiin ja hyvää ystävänpäivää sinullekin! <3
Ihania sydämiä <3
VastaaPoistaVau, miten ihana sydän. Ensimmäisestä kuvasta jäinkin miettimään, että miten se on tehty. Hieno idea. :)
VastaaPoistaKiitos <3. Näitä sydämiä tullaan varmasti tekemään lasten kanssa vielä monet kerrat. Pitää vain päästä ostamaan edullisia pitsejä, sillä metri menee hujauksessa aika pieneenkin sydämeen. Mutta tosi kivoja saa tehtyä :).
VastaaPoista