keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Haikeutta

Keväisin tunnen oloni usein onnellisen haikeaksi. Ihana kaunis Suomen kesä on edessäpäin, takana taas yksi vuosi. Samalla ihanaa mutta kaihoisaa. Tänä vuonna tuo tunne on entistä voimakkaampi, kun niin moni asia tulee meillä muuttumaan. Muutokset ovat hyviä, mutta jännittävät varmasti koko perhettä :). Kahdeksan kotivuoden jälkeen palaan siis töihin ja tottakai se on suuri muutos. Onneksi lapsilla on selvillä syksyksi kaikki; kaksoset saavat hyvä paikat lähipäiväkodista tuttujen tätien huomassa, keskimmäinen aloittaa eskarin ja esikoinen menee jo tokalle. Äidille tämä taitaa olla kovin juttu ;).

Kun on 8 vuotta ollut kotona, siitä on tullut jo oma elämäntapansa, kyläläisistä hyviä ystäviä ja paikallisista lasten ja äitien kerhoista osa elämää. Neljä vuotta ole vienyt lapsia seurakunnan päiväkerhoon, joten tottakai se viimeinen kerta tuntui tänään haikealta <3. Monet ilot ja surut on "tätien" kanssa vuosien varrella jaettu, monet naurut naurettu ja itkut itketty. Onneksi lapset katsovat aina eteenpäin ja välittävät sen meille aikuisillekin! Kotona katsottiin koko vuoden askartelut läpi ja ne kiinnostivatkin kaikkia :). Sitten ryhdyttiinkin askartelupuuhiin, muovailemaan. Kaksoset ovat kovassa kuumeflunssassa, joten kaikenlaiset askarteluvaihtoehdot ovat nyt kovassa käytössä.


 







Kotonakin alkaa olla keväisen kesäistä. Olen aina pitänyt pastellin sävyistä, mutta nyt selvästi taas enemmän ja  vaaleanpunainenkin sopivina ripauksina löytyy mausteena sieltä täältä. Pikkuhiljaa meillä alkaa olla enemmän ja enemmän maalaisromattisempaa, mutta hyvin on kaikille kelvannut. Tyttöjen mielestä muutokset ovat kivoja ja mieskään ei ole murissut :). "Äiti sinä taas sisustat kun siirtelet esineitä paikasta toiseen" sanoi 5v :). Minusta on mahtava löytää kauniita esineitä yhtälailla sisustusliikeistä, kuin kirppareilta ja mistä tahansa muualta. Vain sillä on väliä, että esine on kaunis.






Tässä isän ja lasten antama äitienpäivälahja, uusi lisä pieneen ja kasvavaan GG-kokoelmaani <3 <3 <3.






Lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille, on ihana huomata että teitä on tullut lisää <3! Mukavaa viikkoa teille kaikille <3!!


6 kommenttia:

  1. Isoja muutoksia todellakin, mutta nauttikaahan silti kesästä oikein kovasti ja sitten syksyllä hyvillä mielin kohti uusia haasteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nautitaan kyllä <3 ja eiköhän se kaikki siitä omalla painollaan sitten mene :).

      Poista
  2. Onneksi lapset jo ymmärtävät, että sinäkin voit olla työssä, kun kutsujen pitämisen vuoksi ovat tottuneet siihen.Kyllä nyt pitää nauttia kesästä ensin ja syksyllä kaikki lähtee toimimaan ja kohta se uusikin päivärytmi tuntuu mukavalta. Nyt on valoa ja vihreyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, ei ole enää niin dramaattista kun minä poistun talosta :). Nyt nautitaan kesästä ja syksyllä varmasti asiat alkavat sujua omaan tahtiinsa :).

      Poista