maanantai 9. kesäkuuta 2014

Leikkimökin remontti

Ihana siskoni lupasi kevättalvesta että hän tulee isäni kanssa laittamaan alkukesästä meidän leikkimökin kuntoon <3! Olen itse sellainen, että ideoita ja ajatuksia piisaa, mutta kunnon remppataitoa ei ainakaan vielä ole :). On siis onni "omistaa" perhe, jolla sitä on.

Leikkimökin ovat siis alunperin rakentaneet ne joilta talonkin aikanaan ostimme ja mökki on yksinkertaisesti jäänyt keskeneräiseksi. Ulkoa se on ihan ok, mutta sisältä kolkko ja kurja. Seinissä on raakalaudat, joista törmätessä jää tikkuja ihoon. Peltikaton aluskatteena on käytetty pressua, joka näkyy sisäpuolelle ja tuo kolkkoa tunnelmaa. Tässä kuva alkuperäisestä, olen kerran yrittänyt aloittaa maalausta sisältä, mutta se osoittautui turhaksi yritykseksi..



Nyt mökki sai kauniin paneelin sisälle, itse asiassa saunapaneelia. Koska puun syyt olivat niin kauniit, päätettiin maalata ne peittävän valkoisen sijaan kuultomaalilla, lopulta siis Supi- saunasuojalla. Mielestäni oikein kaunista tuli!



Vielä on keskeneräistä, mutta välillä pieni tauko ja päästetään lapset vähän leikkimään :).

 

Lisäksi mökin ulko-ovi vaihdetaan toiselle puolelle, eli ikkuna otettiin pois ja tehtiin oviaukko. Toisella puolella taas vanha ovi tukittiin ja tilalle tulee kioskin tai kaupan luukku. Siitä kaikki lapset ovat kovasti innoissaan :)!



Lapsetkin pääsivät nikkaroimaan, voi onnellista pikkumiestä <3!!



Ei ole muuten kynsistä kiinni, hyvin onnistuu remppanaisen hommat ;)!


 
Nyt on ihana miettiä mitä kaikkea kivaa mökkiin voi laittaa kun se valmistuu. Ainakin siellä pidetään tupaantuliaiset, jos lapsilta sitä kysytään :). Verhoja on jo suunniteltu ja muuta kaikkea kivaa. Kirpparilta löysin ihanan puuhyllykön, jonka voisi maalata ja laittaa seinälle. Kukat kukkivat pihalla ja kesä on parhaimmillaan, mikäs tässä on ollessa. Ihanaa viikkoa Teille <3.


5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :), joo ideoita on nyt kovasti, ihana kun se saadaan kuntoon :).

      Poista
  2. Ihana tulee mökistä kyllä ja toi kioskiluukku on varmasti tosi hyvä juttu, lisää paljon leikkimahdollisuuksia kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin me ajateltiin että siinä saa mielikuvituksella kauppaleikkejä ym. sitten keksiä :). Saa nähdä tapellaanko siitä leikkivuorosta vielä ;).

      Poista
  3. Kaunis tuli mökistä, tuo kioskiluukku on loistava keksintö, lisää varmasti leikkimahdollisuuksia.

    VastaaPoista