maanantai 20. tammikuuta 2014

Vihdoin talvi ja arjen sujuvuutta

 

Elämä neljän lapsen kanssa on ollut viimeiset pari vuotta melkoista hulinaa ja olen alkanut miettiä monia asioita ihan uudella tavalla. Kaikkein tärkeimmäksi asiaksi elämässämme on alkanut muodostua niinkin yksinkertainen asia, kuin arjen sujuvuus. Se, että ulkoilu sujuu ilman suurempaa draamaa, saunassa käyminen ei ole valtavaa suoritusta, se että lasten kanssa voi tehdä ihan tavallisia arjen askareita. Voin myöntää, että rakastan sitä ihan tavallista, mutkatonta arkea <3.

Tänä vuonna syksy olikin extrapitkä, mikä meidän perheessä alkoi tuntua jo ulkoilun osalta vähän tuskalliselta. Mutta vihdoin se talvi tuli ja pakkaset! Suoraan tietysti -20 astetta, mikä viime perjantaina tuntui minusta (ei ehkä lapsista) liian kylmältä. Kauniista kelistä huolimatta pysyimme sisällä ja kokeilimme kolmen pienimmän kanssa taikataikinan muovailua. Voitte kuvitella missä kunnossa keittiön pöydän ympärys oli! Mutta hauskaa oli ja jokainen sai tehdä mielensä mukaan mitä halusi, lopputuloksena mm. kakkuja, leipiä ja käärmeitä. Erilaisia olioita löytyi vaikka mitä. 





Taikina tehtiin tämän ohjeen mukaan: 3dl vehnäjauhoja, 1,5dl suolaa,  1,5 dl vettä, 1rkl ruokaäöljyä. Ohjeessa mainittiin vielä että taikinan suolaisuuden takia sitä ei perheen pienimmät viitsi laittaa suuhun, mutta maistaa sitä kuitenkin piti, varoituksista huolimatta :)!




                                                                                                    Taikinaa oli helppo käsitellä. Jos tuntuu että se jää käsiin kiinni, voi käsiin hieroa vähän öljyä. Me kastelimme vähän sormenpäitä vedellä ja se jo auttoi. Ensi jouluna taikinasta tehdään varmasti persoonallisia koristeita!






Iltapäivällä esikoinen saapui koulusta ja halusi myös kokeilla taikinaa. Tehtiin sitä nopeasti lisää ja tytöt saivatkin idean tehdä mummulle lahjaksi "pullia". Olemme aikaisemmin ihan käytännön syistä käyttäneet ihan  tavallista muovailuvahaa, mutta taikina osoittautuikin mainioksi asiaksi. Pullat ja muut oliot laitettiin tunniksi 175 asteeseen uuniin ja myöhemmin ne maalattiin vesiväreillä. Sotkutkin saatiin imurilla ja luutulla näkymättömiin :). Loistava tapa viettää pakkaspäivää ja mukava huomata että tällainenkin jo sujuu tällä porukalla :). 






2 kommenttia:

  1. Taikataikina tuo lapsuuden kerhopäivät mieleen. Ihanaa tekemisen meininkiä kuvissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekemisen meininkiä kyllä riitti :)! Mä en muista tehneeni pienenä taikataikinasta mitään, mutta nyt kun sitä on kerran kokeiltu niin varmasti tehdään lasten kanssa toistekin, mukavaa puuhaa :)!

      Poista